Siirry suoraan sisältöön

EKOSETTI

Kuvaussetti, joka on rakentunut koko tiimin yhteistyöllä planeettaa arvostaen.

Ekosetti on myös kaksi julkaisua siitä, kuinka toteuttaa ekologisempi elokuva- tai tv-tuotanto käytännössä – samalla budjettiakin säästäen.

EKOSETTI

opas ekologisesti kestävämpään audiovisuaaliseen tuotantoon

”Ekosetti” on suomalaisille elokuva- ja tv-alalle suunnattu opas, joka ohjeistaa tuotantoja ekologisempiin valintoihin. Se sisältää kymmeniä käytännön vinkkejä ja sen tavoitteena on inspiroida toimialaa ottamaan ympäristövastuullisuuden osaksi työkulttuuria. Ekosetti on julkaistu vuonna 2019 suomeksi ja englanniksi, ja alkuvuodesta 2025 sitä on ladattu yhteensä yli 13 500 kertaa.

Ekosetti kansikuva

Rahoittajat

Ekosetin hankekumppaneina ja rahoittajina ovat toimineet Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK/Vieterituki, Audiovisual Producers Finland – APFI ry sekä Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu/Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos ja Insinööritieteiden korkeakoulu/Rakennetun ympäristön laitos. Opasta on toteutettu osana Aalto-yliopiston monialaista seed funding -hanketta “Sustainability in filmmaking (SUFI)”.

EKOSETTI EUROISSA

Kurkistus tuotannon ekologisuuden ekonomiaan

”Ekosetti euroissa” on Ekosetti-ympäristöoppaan itsenäinen jatko-osa. Julkaisu käsittelee av- tuotantojen talouden ja ekologisuuden välistä suhdetta. Siihen on koottu valikoituja konkreettisia esimerkkejä, jotka havainnollistavat arkipäiväisten tuotannoissa tehtävien valintojen ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia. Julkaisun tavoitteena on herätellä ja inspiroida lukijaa pohtimaan myyttiä ekologisen toiminnan kalliimmasta hintalapusta – ja todentaa, että vastuullisemmat ratkaisut voivat myös säästää rahaa.

Ekosetti euroissa kansikuva

Ekosetti euroissa excel

Valikoidut Ekosetti euroissa -julkaisun laskelmat löytyvät myös erillisenä excelinä, jossa voit soveltaa tietoja omaan tuotantoon sopivaksi.

Rahoittajat

Ekosetti euroissa lisämateriaaleineen on toteutettu Opetus- ja kulttuuriministeriön Kulttuuri- ja luovien alojen uudistumisen rakennetuella ja osana Audiovisual Producers Finland – APFI ry:n Avaus-vastuullisuushanketta.

Apfi Audiovisual Producers Finland logo
Avaus vastuullinen av-ala
Euroopan unionin rahoittama logo

Ekosetti on kuvaussetti, joka on rakentunut koko tiimin yhteistyöllä planeettaa arvostaen.

KIRJOITTAJAT

valokuva: Anne Puolanne

Anne Puolanne

Anne Puolanne on elokuva- ja tv-alan ammattilainen, joka yhdistää niin tuotannot kuin koko alan ekologisen kestävyyden työskennellen mm. konsulttina ja kouluttajana. Puolanne on työskennellyt 2010-luvun alusta lähtien freelancerina tv-tuotannoissa mm. käsikirjoittajana ja toimittajana, ja hän ollut yksi ekologisemman av-alan pioneereista Suomessa. Puolanne on valmistunut medianomiksi (2012) ja ympäristösuunnittelijaksi (2020), ja molemmat hänen lopputyönsä ovat käsitelleet av-alan ekologisuutta. Puolanne on ollut EU:n ilmastolähettiläs vuodesta 2025.

2021–2026 Puolanne työskenteli kestävän kehityksen hankepäällikkönä Audiovisual Producers Finland – APFI ry -edunvalvontajärjestössä, jossa hän edisti Suomen elokuva- ja tv-alan kestävyyttä yksittäisistä tuotannoista aina koko toimialaa koskeviin päätöksiin. Hän tuotti alakohtaista tietoa usean kansallisen raportin verran, osallistui NES-standardin kehittämiseen, koulutti yli 1 000 av-alan ammattilaista, järjesti liki 100 tapahtumaa sekä esiintyi itse yli 100 tilaisuudessa niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

valokuva: Kaisa "Kaika" Astikainen

Kaisa ”Kaika” Astikainen

Kaisa ”Kaika” Astikainen on tuottaja, elokuvantekijä ja kestävän tuotannon ammattilainen, joka on toiminut av-alalla vuodesta 2006. Koulutukseltaan hän on taiteen maisteri Aalto-yliopistosta, jonne hän työstää parhaillaan väitöskirjaa elokuvatuotantojen kestävyydestä. Astikaisen ohjaama, palkittu dokumentti Toivola (2016) kiersi kansainvälisiä elokuvafestivaaleja, ja Lumipalloefekti (2023), jonka hän tuotti yhdessä ohjaaja Pauliina Punkin kanssa, sai parhaan dokumenttielokuvan Jussi-ehdokkuuden.

Astikainen on toiminut kestävän kehityksen asiantuntijarooleissa av-alalla vuodesta 2018, mm. ekokoordinaattorina, ekokonsulttina ja kouluttajana. Av-alan ammattilaisille suunnatun Ekokoordinoinnin pilottiohjelman ensimmäinen osatoteutus Metropolia amk:lle syksyllä 2024 (osana EU:n osarahoittamaa Digital Creative Industries and Beyond eli DCIB-hanketta) oli Astikaisen käsialaa. Alkuvuodesta 2026 lähtien Astikainen on työskennellyt ympäristökoordinaattorina Suomen elokuvasäätiöllä vastuualueenaan uusi ekologisen tuotannon NES-standardi (Nordic Ecological Standard).